Vantaalainen mieskuoro Vantasia

Vantaan Mieskuoro Vantasia on kahden jo varttuneen vantaalaisen mieskuoron – Mieskuoro Vantaan Laulun ja Tikkurilan Mieskuoron – yhteenliittymä. Mainitut kuoroyhdistykset lakkautettiin ja tilalle perustettiin uusi kuoroyhdistys. Kuorojen yhdistymisen tavoitteena oli parantaa käytettävissä olevilla voimavaroilla harrastusmahdollisuuksia kuorolaulun parissa. Molemmilla kuoroilla oli ollut haasteita riittävän laulajamäärän ylläpitämisessä ja täysimääräinen harjoittelu ja tasokkaiden konserttien järjestäminen olivat jo merkittävästi vaikeutuneet.

 

Taustoiltaan yhteen liittyneet kuorot olivat samankaltaisia. Musiikillisten tavoitteiden asettaminen yhdistymisprosessissa ei tuottanut  suuriakaan ponnistuksia. Sen sijaan haasteellisempaa oli ei-musiikillisten asioiden yhteensovittaminen, kuten yhdistysten toiminta- ja menettelytavat, taloudenhoito ja tasavertaisuus sekä päätöksenteon läpinäkyvyys. Näistä haasteista selviytyneenä Vantasia katsoo nyt luottavaisesti tulevaisuuteen etsien paikkaansa tasokkaiden kansallisten kuorojen joukosta.

Vantasia koostuu motivoituneista ja musiikkia harrastavista laulajista, joille on tärkeää kovat haasteet ja korkealaatuisen musiikin tekeminen. Kuoroa johtaa nuori musiikinmaisteri Mathias Sandell. Pian uuden kuoron aloitettua toimintansa kuorossa toteutettiin laulajien ääni-inventointi, jonka perusteella stemmojen kokoonpanoja rukattiin parempaan asentoon tasapainoisemmaksi. Kuoro pyrkii uusiutumaan ottamalla riveihinsä uusia laulajia, joiden osaaminen ja ääniala testataan ennalta sovituin ja määriteltyjen kriteerein (kts. kohta ’Tule kuoroon’). Kuoron kokonaisvahvuus on 25 laulajaa, joista I tenoreita on viisi, II tenoreita viisi, I bassoja seitsemän ja II bassoja kahdeksan laulajaa. Kuoro toimii yhteistyössä Vantaan aikuisopiston kanssa.

Kuoroyhdistyksen toiminta

Vantaan Mieskuoro Vantasia toimii rekisteröitynä kuoroyhdistyksenä. Kuoroyhdistyksen perustamisesta päätettiin vuoden 2019 syksyllä ja uuden kuoroyhdistyksen sekä kuoron toiminta alkoivat vuoden 2020 alusta. Yhdistyksen asioista päättää ja panee toimeksi kuoroyhdistyksen hallitus. Hallituksessa työt on jaettu toimenkuviensa mukaan: puheenjohtaja vastaa koko yhdistyksen toiminnasta ja muilta osin tehtävänimikkeet kertovat vastuualueista kuten taloudenhoitaja, kuoromestari, markkinointivastaava ja kuoron sihteeri. Yhdistyksen vuosikokouksissa päätetään normaaliin tapaan sääntöjensä mukaan yhdistyksen toiminnasta, laajuudesta ja taloudenhoidosta.

Kuoroyhdistyksen hallituksen jäsenet:

Pekka Markkula, puheenjohtaja
Markku Puustinen, taloudenhoitaja
Petri Niikko, kuoromestari
Markku Eld, varapuheenjohtaja
Vesa Savela, verkostovastaava

Kuoro toimii kuoroyhdistyksen laatiman ja vuosikokouksen vahvistaman toimintasuunnitelman, vuosibudjetin ja hallituksen toimeenpanon rajoissa kuoron taiteellisen johtajan alaisuudessa ja ohjauksessa. Kuoroyhdistyksen hallitus nimeää tuekseen vuodeksi kerrallaan markkinointiryhmän, jonka ensisijaisena tehtävänä on edistää kuoron näkyvyyttä, verkostoitua ja avustaa kuoroa konserttien järjestämisessä. Markkinointiryhmässä ovat Matti Ruotsalainen (pj), Petri Pitkäranta, Juha Kinnunen, Antti Mainio ja Vesa Savela.

 

Musiikillinen toiminta ja tavoitteet

Tärkein kuoron toimihenkilö on johtaja, joka vastaa kuoron taiteellisesta osaamisesta ja kehittämisestä. Mathias Sandell valmistui musiikin maisteriksi Sibelius Akatemiasta keväällä 2021 pääaineenaan kuoronjohto ja urkujensoitto ja  Vantasian taiteellisena johtajana hän aloitti saman vuoden syyskuussa. Hän johtaa myös muita kuoroja, esim. toimii varajohtajana mieskuoro Akademiska Sångföreningenissä. Päivätyössään hän hoitaa kanttorin tehtäviä.

Hallitus nimeää vuodeksi kerrallaan kuoron musiikillista toimintaa tukevan musiikkilautakunnan. Kuoron musiikkilautakunta valmistelee kuoron johtajan kanssa ohjelmistoehdotukset harjoiteltavaksi ohjelmistoksi ja jonka kuoroyhdistyksen hallitus vahvistaa. Ehdotukset ja päätökset perustuvat paljolti kuorolaisten toiveisiin, mutta jättää tilaa taiteellisen johtajan näkemyksille.

Musiikkilautakunnan jäsenet:

Mathias Sandell, puheenjohtaja
Pentti Ahlgren, II basso
Jukka Putkinen, II basso
Ville-Pekka Pusa, I basso
Pekka Mainio, I tenori

Nykyinen syyskaudella aloitettava harjoitusohjelmisto sisältää joulukonserttien ja kevätkonserttien sekä muita tarpeita vastaavan ohjelmiston, ts. ohjelmistossa on perinteistä, taiteellista, vakavampaa hengellistä ja kevyttä mieskuoromusiikkia uusine sovituksineen. Tällä ohjelmistorakenteella kuoro pyrkii vastaamaan erilaisiin kysyntätarpeisiin ja tilaisuuksiin.

 

Mieskuoromusiikin edistämiseksi kuoroyhdistyksen saaman lahjoituksen turvin kuorossa on aloitettu ohjattu pienryhmätoiminta. Tavoitteena on lisätä lauluvarmuutta pienryhmien ja kvartettien esiintymisiin. Ensimmäisen pienryhmäkoulutuksesta saatujen kokemusten jälkeen toimintaa kehitetään ja tulevina vuosina.  Kuoro harjoittelee säännöllisesti kerran viikossa kolme tunnin jaksoissa sekä laululeireillä erikseen sovitulla tavalla keväisin ja syksyisin. Viikkoharjoitukset keskittyvät koko kuoron harjoituksiin.

Taustaa ja tarinoita – matkoilta ja muuten vaan

Lyhyen toimintakautensa vuoksi Vantasiasta ei ole kerrottavana merkittäviä tai mielenkiintoisia tarinoita, enemmänkin vain surkuhupaisia ensi askeleiden toilailuja. Merkittävin tapahtuma oli korona-epidemia, joka halvaannutti toiminnan lähes kokonaan. Sitä ei olisi tarvittu, kun tuo sama olisi kyetty saamaan aikaiseksi ihan omin avuinkin – tuosta noin vaan. Mutta nyt koronan jälkeen näyttää paljon paremmalta. Tavoitteet ovat korkealla ja kaikki vastukset, niin omat kuin ulkopuoliset, on voitettu. Merkittäviä tuloksia odotellessa on kenties syytä kurkistella myös menneisiin tunnelmiin. Johan vanha sanontakin kuuluu, ’sitä tikulla silmään, joka vanhoja muistelee’, ja sanonta jatkuu ’ja sitä, joka ei muistele, molempiin silmiin’. 

Lakkautetut kuorot olivat perustettu 1960-luvun lopulla ja 1970-luvun alussa. Ne siis olivat lähes samanikäisiä. Molemmat kuorot olivat ehtineet olla monessa mukana ja luoda vuosien aikana vahvat perinteensä ja toimintatapansa. Lakkautetut kuorot toimivat kymmenien vuosien ajan hyvin itsenäisesti toiminta-alueidensa kirkoissa ja konserttitiloissa omia ohjelmistojaan esittäen. Erikseen tilattuja lukemattomia tapahtumia ovat olleet  yksityistilaisuudet, kuten syntymäpäivät ja hautajaiset.  Kokoonpanot ovat vaihdelleet tavallisesti kvarteteista tai tuplakvartetteihin. Perinteikkäämpiä kuorotapahtumia  ovat olleet vappulaulajaiset Veinin myllyllä ja Tikkurilan torilla.  Kesäiltojen ratoksi on taas pidetty Helsingin pitäjän kirkonkylän myllyllä Myllyiltoja laulamalla laulutervehdykset tapahtumaan kokoontuneelle yleisölle. Hyvin suosittu vuosittainen tapahtuma on ollut loppukesän Art Goes Kapakka. Siellä on käyty ja käydään edelleenkin.

Viisikymmentävuotisen taipaleensa aikana kuorot ovat olleet mukana monilla koti- ja ulkomaan  esiintymismatkoilla, kuorokilpailuissa ja harrastaneet yhteisesiintymisiä monien kotimaisten ja ulkomaisten kuorojen kanssa.  Lukuisia matkoja on tehty ystävyyskuoro Tallinnan teknillisen yliopiston naiskuoron vieraaksi Viroon. Yhteisiä konsertteja on pidetty Tallinnan lisäksi Sakussa  ja vastavuoroisesti Vantaalla. Monet Vanhan Tallinnan kirkot ovat matkan aikana tulleet tutuiksi. Merkittäviä ja mieliin painuvimpia ulkomaan matkoja ovat olleet vierailu Vatikaanissa silloisen Paavin ’vieraana’, Wienissä konsertoimassa ja suurlähettilään vastaanotolla ja kilpailumatkalla Cornwallissa. Yksi keskeinen osa kilpailutoimintaa ovat olleet kansalliset Madetoja kilpailut, joissa on myös menestytty erittäin hyvin palkintosijoille saakka.

 

Erityisen merkittävä toimintamuoto molemmilla kuoroilla on ollut toimia osana Vantaan aikuisopiston musiikkikoulutusta ja edistää aikuisopiston koulutustavoitteita vantaalaisten hyväksi. Kuorot ovat toimineet avustajina myös teatteriproduktioissa,  ’Kivi soikoon’ Aleksis Kiven 175 juhlavuoden kunniaksi Lumossa, Martinuksessa ja Tikkurilan lukiossa lokakuussa 2009 sekä viimeksi muutama vuosi sitten ’Miitta elää’ -produktiossa helsinkiläisessä Aleksanterin teatterissa. Erityinen piirre em. kuorojen toiminnassa on ollut se, että ei vahingossakaan olla oltu tekemisissä toistensa kanssa. Kuorojen merkkipäiviksi laatimissaan historiakatsauksissa, niin tarkkoja kuin ne ovatkin,  ei tällaisia mainintoja ole. Niin on itä kaukana lännestä Vantaallakin ja keskinäinen kilpailu ollut niin armollista. Mutta yhdessä vain ollaan.

 

Muutamia muistettavia tapahtumia:

  • ’Miehet tangon lumoissa’ – neljän kuoron yhteiskonsertti Mäntsälän Monitoimitalossa, Korsossa Lumo-Salissa, Porvoossa Linnankosken lukiossa ja Tikkurilassa Havukosken koululla
  • ’Suomi 100-vuotta’ Itsenäisyyspäivän lipunnostotilaisuus ja kaksikielinen juhlajumalanpalvelus Pyhän Laurin kirkossa sekä seppeleenlasku sankarihaudoilla.
  • Vienan karjalassa vierailu – paluu takaisin historiallisiin maisemiin. Moni tavoitti matkasta tutunoloisia maalaismaisemia vuosikymmenien takaa.
  • Ystävyysmatkat Tallinna teknillisen yliopiston naiskuoron vieraaksi ja yhteiset konsertit.
  • Vieraillut Suomessa eri kuorojen kutsumana, mm. Joensuussa ja osallistunut kuorotapahtumiin mm. Porissa suomalais-virolaisessa kuorotapahtumassa vuonna 2013 ja Tampereen sävel tapahtumassa.

 

Valmiina kuin vapaa palokunta – yhteiseksi hyväksi   

 

Joskus käy näin, yllättävä kutsu lyhyellä varoitusajalla. Mieskuoro läntiseltä Vantaalta esiintyi Lions Club Helsinki –Tornin järjestämässä perinteisessä Kalevalan päivän hyväntekeväisyyskonsertissa Temppeliaukion kirkossa.  Konsertti järjestettiin tuolloin jo 39. kerran. Konsertin tuotot käytettiin nuorisotyön hyväksi.

 

LC Helsinki –Tornin juuret ovat luovutetussa Karjalassa, mihin myös klubin nimi viittaa – Viipurin pyöreään torniin. ”Lions-järjestön toiminta-ajatuksena on tehdä työtä yhdessä paikallisella, kansallisella ja kansainvälisellä tasolla lasten ja nuorten terveen elämän ja kehityksen turvaamiseksi sekä ikääntyneiden, perheiden, vammaisten ja apua tarvitsevien tukemiseksi”. Tämän konsertin tuotot LC Helsinki –Torni käyttää pääosin nuorisotyöhön, mm. Espoon Tapiolassa toimivan SOS-lapsikylän hyväksi, kuten on jo usean vuoden ajan tehnyt. Muita klubin avustus kohteita ovat mm. nuorisovaihto-, vanhus- ja partiotoiminta.

 

’Historian kirjoihin mapitettu’ yksi vantaalainen mieskuoro esiintyi tässä arvokkaassa hyväntekeväisyyskonsertissa kutsuttuna kuorona täysimittaisella konserttiohjelmallaan. Ohjelma koostui tunnelmaltaan hartaista, isänmaallisista ja klassisia vivahteita sisältävistä lauluista sekä kevyemmistä serenadeista ja rakkauslauluista – siis hyvin monipuolisesta mieskuoromusiikista. Konserttipaikka on yksi tunnetumpia suomalaisia rakennustaiteen helmiä – Temppeliaukion kirkko. Akustiikaltaan kirkko on erittäin korkeatasoinen, jossa ympäristössä mieskuoromusiikin piirteet ja vivahteet luontaisesti korostuvat. Ja tämä kaikki yllätyksenä erikseen tilaamatta ja kuoro vastasi kutsuun kuin partiolainen – aina valmiina.

 

Kerran Itävallassa vai oliko se Cornwallissa

 

Kerranpa mieskuoro itäiseltä Vantaalta lähti kohti etelää Itävaltalaisten vaikutteiden perään. Perille saavuttuaan paikallinen Suomen suurlähettiläs kutsui kuoron toipumaan residenssiinsä matkan rasituksista ja äänen avaukseen. Se olikin tarpeen seuraavan päivän konserttiin, joka  laulettiin yhdessä  Wienin vanhimmista pyhäköistä, Minoriten kirkossa. Huolimatta kymmenistä samanaikaisista musiikkitapahtumista Wienin keskustassa yleisöä oli tullut kuullolle parisataa henkeä. Olivatko he tulleet vahingossa vai kuinka, mutta ottivat siitä huolimatta kuoron avosylin vastaan kuunnellen ja viihtyen koko konsertin ajan. Konsertin jälkeen kuoron kelpasikin mennä jatkoille läheisen kylän Neustift am Walden tunnelmalliseen Heurigen-viinitupaan laulamaan ja laulattamaan tuvan asiakkaita yhteisin juomalauluin – koko illaksi yöhön saakka. Kertomus päättyy tähän,  kun kukaan ei enää muista miten juhlat jatkuivat.

Vai oliko se sittenkin niin, että tämä tapahtui Cornwallissa. Sielläkin pidettiin – ensin kansainväliset  kuorokilpailut – paikallisessa kirkossa konsertti täpötäydelle yleisölle ja konsertin jälkeen paikallisessa pubissa aivan samanlaiset yleisönlaulajaiset kuin edellä.  Se vain oli niin hauskaa, ettei siitäkään ole sen enempää kerrottavaa, paitsi että väitteiden mukaisesti siellä lähistöllä olisi oikeasti paikka nimeltään ’maailman loppu’, eikun Lands End.

Vienan Karjalassa

 

Mieskuoro läntiseltä Vantaalta vieraili Vienan Karjalassa Jyskyjärven kyläjuhlilla. Folkloristisen Jyskyjärven festifaalin pääjuhla muodostui runsaasta karjalaisin voimin esitetystä musiikista. Kuoro toi oman tavallisesta poikkeavan lisän juhlille suomalaiskansallisella mieskuoromusiikillaan hullaannuttaen yleisön bravo-huutoihin. Jyskyjärven kylä palkitsi kuoron kunniakirjalla Suomalais-Karjalaisen kulttuurin edistämisestä. 

 

Syksyn tuntuisessa aamussa Kostamus jää taakse, edessä lähes toivottoman tuntuinen lähes kolme tuntia kestävä ajomatka kuoppaista soratietä pitkin määränpäähänsä. Pikkubussit etenevät määrätietoisesti kierrellen, kaarrellen ja välillä pysähdellen. Tunnelma on korkealla, kiirettä ei ole ja asenteet on viritetty oikeaan asentoonsa. Ajoittain tien molemmin puolin avautuu satumaisia udun peittämiä pystyyn kuivuneiden puunrunkojen koristamia suoaukeita. Kuorolaisen korvissa soi vain maiseman hiljaisuus.

 

Tie jatkuu vaiheittain vain seuraavaan mutkaan saakka, edessä suoran pätkä ja taas uusi mutka uudestaan ja uudestaan – jokohan kohta perillä. Yllättäen metsän ympäröimästä maisemasta eteen lopulta avautuu kylä – Jyskyjärvi.  Aivan tyhjä hiljainen soratie seuraa kylän halki virtaavaa joen rantaa, tien toisella puolella asuin talot rivissä alkuperäisessä satavuotisessa kuosissaan, tien ja joen välissä veneet, vajat ja muut varastorakennukset paikoiltaan nyrjähtäneinä. Joen toisella puolella rannan täyttää samanlainen talojen rivistö. Joen halkaiseman kylän puoliskot yhdistyvät vaijereiden varassa roikkuvilla kävelysilloilla. Kylään tulo on unenomainen – todellinen silmin havaittava karjalainen kylä, tyhjä tie – vain kodittomat, emäntäänsä etsivät koirat vastaan ottamassa kylään saapuvia vieraita.

 

Kohtaamispaikalla, kylän keskellä riippusillan päässä tapahtuu majoittuminen, tällä kertaa ilman sisään kirjautumislomaketta. Kylän mummot ottavat majoitukseensa 2-3 henkeä kukin. Kaikille löytyy majapaikka ja heittäydymme epäröimättä mummojen armoille. Eipä huolta, päivällinen on katettu, pehmeän mutta armottoman löylyn antava sauna lämmitetty ja vuoteet pedattu. Alkaa tutustuminen Vienan Karjaiseen elämän menoon.

 

Edeltävänä päivänä olimme tutustuneet jo Kuhmossa Kalevalaisuutta esittelevään museoon, jossa evästyksenä saimme pikakurssin Lönnrothin matkoista Vienan Karjalaan ja Kalevan synnyn eri vaiheista. Tämän ja hyvin nukutun yön jälkeen mieli oli avoin uuteen päivään. Ensi töiksemme tutustuimme kylän hautausmaahan, jossa oli vanhan perinteen mukaan lupa käydä ainoastaan aamupäivällä ennen puolta päivää. Hyvin iäkästä kylän väkeä olikin paljon liikkeellä kohentamassa hautoja, muistelemassa ja ruokkimassa vainajiaan. Pieniruokaisille vainajille vietiin vain teetä ja hiukan kahvileipää, vantterimmille vainajille myös hiukan ruisleipää. Omaiset kyllä tiesivät vainajiensa tarpeet. Hiljaisina poistumme värikkääksi koristellulta, suurten puiden varjostamalta hautausmaalta.

 

Kyläjuhla oli alkamassa puolilta päivin. Sitä ennen tapasimme 86 vuotiaan Helmin – runonlaulajan. Saimme kuulla 30-luvulla muistiin kirjoitettuja runolauluja. Helmi lauloi muistinsa varassa runojen melodiat kuluneista irtolehtisistä vanhoja muistiinpanojaan. Ajoittain särkyvästä äänestä huolimatta Helmin musikaalisuus, melodioiden vivahteikkuus ja kauneus tulivat vahvasti esille. Olimme vaikuttuneita karjalaiseen lauluperinteen elinvoimasta ja elävyydestä.   

 

Päiväjuhla alkoi. Kuin tyhjästä paikalle ilmaantui runsaasti yleisöä, 150 – 200 henkeä. Lähes kaikki kyläläiset olivat paikalla ja lisää tuli vähän kauempaa Uhtualta ja Kalevalasta. Juhla alkoi perinteisellä kyykkäkilpailulla. Musiikin täyttämä ohjelma oli kokonaan Vienan karjalaisten esittämää perinteistä ja nykyaikaisempaa nuorisoon menevää musiikkia. Uudempi musiikki ei näyttänyt vanhempaakaan väkeä häiritsevän, päinvastoin  jalka vippasi niin vanhoilla kuin nuorilla, kaksi-kolme vuotiaista lähtien. Mieskuoro toi oman lisänsä päivän ohjelmaan. Yleisön vastaanotto oli lämmin ja arvostava. Vaikka olisikin ollut vieraskoreudesta kysymys, bravo-huudot esitysten jälkeen ja kuorolle myönnetty vaikuttavan näköinen kunniakirja suomalais-karjalaisen kulttuurin edistämisestä Vienan-Karjalan Jyskyjärvellä tuntuivat häkellyttäviltä. Mitäpä siihen enää sanoisi.

Konsertin jälkeen kylän kulttuuritalolla esitettiin karjalankielinen näytelmä. Tätä oli esitetty kuluneen kesän aikana myös Suomen puolella Kuhmossa ja Suomussalmella. Kulttuuria kerrakseen.

 

Toinen päätapahtuma kyläjuhlilla oli regatta, jossa kolme joukkuetta kilpaili paremmuudestaan joen yli soutamisessa, nuorten tyttöjen kyyditsemisestä joen yli ja erilaisissa käytännön taidoissa.    Leikkimielisen kilpailun taka-ajatuksena oli tuoda nuoria yhteen ja toivoa heidän asettuvan pysyvästi asumaan kylään. Ikääntynyttä kylän väestöä, pääasiassa mummoja, katsoessa ymmärsi kylän huolen – vanhan karjalaisen kulttuurin, lauluperinteen ja kielen säilyttäminen. Voisiko sen säilyttää. Vaikka päältä katsoen kylä vaikutti lähes ulkomuseolta, se ei ollut jäänne maailmalta ulottumattomissa.  Pirteissä oli nykyaikaiset kojeet internettiä myöten. Onko tämä hidaste vai katalyytti kylän kohtaloissa.

 

Kaikkea sitä kuorolainen kokee ja näkee. Matka todisti, että ei näe, jos ei lähde. Hiljaisina lähdimme aikaisin sunnuntaiaamuna utuiselle soratielle kohti kotia.

Vielä tarinoista ja tunnelmista

 

Varttuneelle mieskuorolaiselle on melko selvää, että kilpailu- ja konserttimatkoille ei mennä pilan päiten eikä voittamaan totisena toteemina. Niihin osallistutaan kuin Sulkavan Soutuihin,  ’tosissaan, mutta leikkimielellä pilke silmäkulmassa’. Tätä eroa ei hevin huomaa, vaikka tulosta syntyykin. Tämän lähestymistavan värittämistä kuoromatkoista olisikin vielä paljon kertomuksia. Matkoihin  on sisältynyt niin Suomen itsenäisyyden 75-vuotis juhlavastaanotto Roomassa tai Paavin vastaanotto Vatikaanissa tai eksoottisia kokemuksia Islannista, Unkarista ja Floridasta. Kaikista niistä kerrottavat tarinat olisivat hyvin samankaltaisia kumman tahansa historian hautaan kuopatun em. kuoron muistelemana.  Mutta mikä hauskinta, kaikilla matkoilla kerrotaan itse keksittyjä, muilta kuultuja ja parhaimmillaankin vakavasti otettavia tositarinoita katkeamattomana virtana, niin kuin vettä vaan taivasta kohti kannettomana ammottavista kaivoista. Tavalla tai toisella ne peilaavat kertojansa sielun maisemaa, koko kuoron henkeä ja jotkut melkeinpä mitä vaan.  

 

No, en ainakaan minä

 

’Kukas se on kirjoittanut romaanin Seitsemän veljestä’, kysyi opettaja. Poika vastasi epäröimättä ’no en ainakaan minä’. Herkkään mieleen sattui suorasukainen vastaus ja opettaja lähti tapaamaan kotiväkeä. Isä kuultuaan tapahtumasta pahoitteli, ’onhan se poika joskus sanoissaan tyly, mutta toisaalta, jos se sillä tavalla vakuutti, niin eihän se sitä ole kirjoittanut’. Opettaja poistui niiltä sijoiltaan ja kohtasi naapurin. Tämä uteli asian tilaa nähtyään vastaantulijansa järkyttyneen ilmeen. Kuultuaan  selostuksen naapuri arveli, että ’ovathan he kyllä molemmat niin arvaamattomia, että sieltä voi odottaa melkeinpä mitä tahansa – enkä kyllä yhtään ihmettelisi, vaikka olisivatkin sen kirjoittaneet’.  

 

Vai tapahtuiko tämä sittenkin kuorossa, otapa tästä nyt selvää. Ainakin kuoron valmistautuessa tulevien konserttiensa vaatimien tehtävien hoitamiseen, yksi toisensa jälkeen vastaa järkähtämättä, en ainakaan minä. Ajallaan sitten toimeen ryhdyttäessä, yksi ehtii vanhentua kolminkertaisesti kalenterin juoksuun nähden ja priimaa pukkaa.

 

Sinä asiasta kiinnostunut lukija, joka tänne saakka näitä sivuja kahlasit, sinussa on potentiaalia. Siispä vastaa ’ no, kyllä minä’ ja tule kuoroon – ja tuo mukanasi laatua tähän kuoron ehtymättömään luovuuteen. Luvassa on vantasiaa ja rentouttavaa kuorolaulua mukavassa seurassa. Motto: ’emme kalastele muista kuoroista kesällä eikä talvella, eikä ainakaan missään kuussa’  (kts. tarkemmin kohdasta ’Tule kuoroon’).